Rakkaat Karva-Marttini (ei korkoa).
En ole kuullut kenenkään koskaan väittävän, että korkokengät olisivat mukavat jalassa, mutta olen kuullut sen sijaan sanottavan, että niitä ahkerasti käyttämällä epämukavuuteen tottuu.
Ymmärrän, että korkokengät saavat jalat, pyrstön ja ryhdin näyttämään paremmilta, ovat kauniita ja nostavat uusiin korkeuksiin. Niistä maksettavan hinnan suuruutta minun on huomattavasti vaikeampi ymmärtää. Hinnalla tarkoitan eurojen lisäksi kenkien terveydelle ja liikkumiselle aiheuttamia vaurioita ja rajoitteita.
Luinkin Mirja Tervon Huimaavat korot -kirjan ikään kuin oppimateriaalina käsittämättömään korkokenkäkohkaukseen. Kirja on pitkälti kenkämyyjän muistelmat -tyyppinen tarina Tervon kokemuksista newyorkilaisen luksuskenkäsalongin myyjänä. Tervo on etymologi ja kirjaan mahtuu runsaasti myös aiheeseen liittyvää osallistuvaa havainnointia ja pohdintaa - ja vieläpä hyvin viihdyttävää sellaista.
Tervon mukaan korkokengät ovat jalkakorsetteja, jotka kahlitsevat naiset vapaaehtoiseen jalkapuuhun. Vaikka loppupeleissä naiset haluavat tulla muistetuksi ihan jostain muista kuin sääristään tai käyttämistään kengistä, raahaamme "symbolista naisellisuuden heimoperinnettä nilkoissaimme kuin myllynkiveä, ajattelematta muuta kuin kenkiemme ja sääriparimme näyttävyyttä."
Tälle järjettömyydelle syitä etsiessään Tervo huomaa, että korkokengät vaativat aina yleisön, kukaan ei pidä kidutuskenkiä vapaaehtoisesti ollessaan yksin ja katseilta piilossa. Kenkävalinnoilla lähetetään statusviestejä: miesten silmissä halutaan näyttää seksikkäältä ja haluttavalta, muille naisille kengät symboloivat käyttäjänsä edelläkävijyyttä, muodikkuutta, varakkuutta, tyylitajua jne.
Vaikea ymmärtää, miksi juuri korkokengät ovat valikoituneet viestintävälineeksi. Liittyykö se siihen kapeaan feminiinisyyden malliin jota me naisetkin toisillemme tuputamme: naisellinen nainen asettaa ulkonäkönsä mukavuuden, käytännöllisyyden ja järjen edelle. Menneiden sukupolvien naisasianaiset kääntyilisivät varmaankin haudoissaan, jos tietäisivät että vielä 2000-luvulla keskeisiä naissukupuolen rakennuskiviä ovat korkokenkien, hameiden ja meikkaamisen kaltaiset tekijät. Ja edelleen nainen asettuu sujuvammin objektiksi kuin subjektiksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti