Jostain syystä olen ajatellut, että vaikka vääjäämättä keski-ikäistynkin kovaa vauhtia, olen kuitenkin nuorekas ja jännittävä henkilö. Nyt olen alkanut epäillä, että asia ei ehkä olekaan niin. Kerron miksi:
Heinäkuu, lauantai-ilta, mieheni kaukana Jyväskylästä.
Muistan vielä ajan, jolloin lauantai-ilta tarkoitti etkoja, ystäviä, drinksuja, meikkaamista, yhä huonommaksi ja äänekkäämmäksi käyviä juttuja, baarikierroksia, bändejä, uusia tyyppejä, aamuun asti kestäviä jatkoja.
Nykyään lauantai-ilta tarkoittaa yleensä koti-iltaa miehen kanssa, puolikasta viinipulloa ja muutaman Monty Python -jakson katsomista. Joskus on ystäviä kylässä, joskus ollaan ystävien luona kylässä, liian harvoin ollaan katsomassa bändejä ja juuri koskaan ei lähdetä ex tempore ja ihan muuten vaan baariin.
Jos henkilö on heinäkuisena lauantai-iltana yksin kotona, pitäisi kutsua ainakin yksi ystävä kylään, kuunnella Blondieta, puhua meikeistä, juoda skumppaa, laittaa ekan kerran tänä vuonna huulipunaa ja lähteä terassille.
Tällainen skenaario lauantai-illan kulusta tuli valitettavasti mieleeni vasta sunnuntaina. Lauantai-illan vietin illan yksin kotona tehden lehtikaaliraksuja, kuunnellen Yle Puhetta ja lukien poliittista taloushistoriaa.
Jos yritän keksiä jotain paheellista illan kulusta, niin kerrottakoon että söin yksinäni kokonaisen purkillisen Ben & Jerry's The Vermonster -jäätelöä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti